Muslimielämää -tv-sarja esimerkkinä uskontojen välisestä dialogista

Muslimielämää on Ylen tuottama sarja, jossa seurataan viiden suomalaisen yrityksiä elää muslimielämää. Kokeilu kestää 1,5 kuukautta ja kirvoittaa monenlaisia ajatuksia. Toisaalta sarja voidaan myös nähdä uskontojen välisenä dialogina, joka voi auttaa ehkäisemään ennakkoluuloja puolin ja toisin.

Sarjaan osallistuneet oppilaat

Sarjassa viisi suomalaista oppilasta kokeilee muslimielämää 1,5 kuukauden aikana. Oppilaina ohjelmassa nähdään Antti Eho, Krista Autio, Pasi Hallikainen, Eija Törmä ja Kirsikka Kelloniemi. Juontajana toimii Haider Al-Hello ja mentoreina Anas Hajjar sekä Isra Lehtinen. Osa oppilaista koki haasteita ohjelman aikana mutta osa heittäytyi mukaan muslimielämään ihailtavalla tavalla.

Mitä muslimin elämään kuuluu?

Sarjan kautta tutustutaan muslimin elämän perusperiaatteisiin. Ensinnäkin selviää, että usko on elämän pohja, joka luo pohjan kaikelle. Lisäksi selviää, että muslimin tulisi olla toisia kohtaan suvaitsevainen, riippumatta toisen elämänkatsomuksesta tai uskonnosta. Tämä saattaa tulla monelle yllätyksenä. Lisäksi hyvän muslimin ominaisuuksia ovat ohjelman mukaan oikeudenmukaisuus, rehellisyys ja auttavaisuus. Hyvä muslimi auttaa erityisesti köyhiä sekä heikkoja. Muslimin tulisi arvostaa ja edistää rauhaa sekä tietoa. Lisäksi hänen tulisi haluta oppia uusia asioita. Tyypillistä muslimielämälle on eläminen tässä ja nyt. Hyvien tekojen tekeminen ja pahan välttäminen on tärkeää muslimin elämässä, samoin ympäristöstä huolehtiminen. Ylen sarja perustuu Make Me A Muslim -formaattiin, jonka on luonut englantilainen tuotantoyhtiö Wildcard.

Posts created 9

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Related Posts

Begin typing your search term above and press enter to search. Press ESC to cancel.

Back To Top