Buddhalaisuutta harjoittaa noin 7-8% maailman ihmisistä eli kutakuinkin saman verran kuin EU:ssa on asukkaita (~500 milj.), mutta tarkkoja lukemia on vaikea saada. Ensinnäkin monissa isoissa maissa, kuten Kiinassa, Intiassa ja Japanissa buddhalaisuus elää rinta rinnan muiden uskontojen kanssa ja on osittain fuusioitunut niihin. Toiseksi buddhalaisuuden määritteleminen uskonnoksi ei ole yhtä helppoa kuin esim. kristinuskon kohdalla, sillä aktiivisesti buddhalaisuutta harjoittavat munkit, joiden kanssa maallikot ovat tekemisissä vain satunnaisesti. Buddhalaisuutta on kuitenkin perinteisesti pidetty uskontokuntana, sillä se pyrkii vastaamaan elämän suuriin kysymyksiin ja toimii omien itsenäisten instituutioidensa kautta (esim. temppelit).
Koulukunnat
Perinteisesti buddhalaisuus jaetaan kahteen koulukuntaan: theravada ja mahajana. Theravada on vanhempi ja sen vahvoja alueita ovat mm. Thaimaa ja Sri Lanka. Mahajana-buddhalaisuutta sen sijaan harjoitetaan Tiibetissä ja Japanissa, ja sen alahaaroja ovat mm. zen- ja vajrayana-buddhalaisuus.
Buddhalaisuus Suomessa
Suomessa buddhalaisten määrästä voidaan tehdä vain arvioita, sillä buddhalaiset eivät ole järjestäytyneet valtakunnallisesti samalla tavalla kuin muut uskonnolliset vähemmistöt. Osittain tätä selittää myös buddhalaisten pieni määrä, arviolta alle 10 000 henkilöä, eli mahdollisuudet ns. koota rivit ovat huonommat kuin esim. muslimeilla, joita on neljä kertaa enemmän.
Paikallinen yhdistys on Suomen buddhalaisen toiminnan perusyksikkö. Yhdistys voi olla rekisteröity tai ei, mutta se kerää yhteen niin koko ikänsä buddhalaisuutta harjoittaneet, vastikään kääntyneet ja ihan vain aiheesta kiinnostuneet. Yhteisö on monenkirjavaa ja koostuu niin maahanmuuttajista kuin kantasuomalaisistakin. Toimintaa on pääsääntöisesti Suomen isoimmissa kaupungeissa (Helsinki, Tampere, Turku ja Jyväskylä). Ensimmäinen virallinen buddhalainen yhdistys, Buddhismin ystävät – Buddhismens vänner ry, perustettiin 1947 Helsingissä ja toimii nykyisin nimellä Bodhidharma ry. Yhdistyksen henkisenä ohjaajana toimii munkki Tae Hye sunim (Mikael Niinimäki), joka on kirjoittanut buddhalaisuudesta jo 1980-luvulta alkaen.
Suomen Buddhalainen Unioni (SBU) pyrkii tuomaan hajanaisen kentän yhteen ja pitämään kaikkien buddhalaisten puolia Suomessa. Unioni perustettiin 2009 ja sillä on 12 jäsenjärjestöä. Yksi unionin tarkoitus on myös toimia tiedotuskanavana ei-buddhalaisille ja pitää huolta buddhalaisten opetusmateriaalien ja -suunnitelmien ajantasaisuudesta. Unioni on verrattain löyhästi järjestäytynyt eikä odota kaikkien jäsenjärjestöjen toimivan yhtä aktiivisesti. Unioni järjestää vuosittain vesak-juhlan, jossa juhlitaan Buddhan syntymää.
SBU tuo myös esille suomalaisia dharmaryhmiä (dharma= opetus), joissa yhteiskunnallisia ongelmia tarkastellaan ja pyritään ratkaisemaan buddhalaisesta näkökulmasta. Kyseessä on osallistuva buddhalaisuus, jossa yksin mietiskelyn sijaan pyritään tekemään hyvää yhdessä. Vihreä Buddha keskittyy ilmastonmuutoksen torjuntaan ja ympäristöaktivismiin. Peacemakers Finland -ryhmittymä keskittyy ympäristötietoisuuden levittämiseen, mutta myös ratkomaan yhteiskunnan sosiaalisia ongelmia.
Suomen uskonnonopettajain liiton mukaan buddhalaisuus kuuluu “muihin” uskontokuntiin, jonka opetusta saa 0,5% koululaisista. Esim. lukiossa, mikäli oppilaista vähintään kolme on buddhalaisia, kurssitarjontaan kuuluu tällöin buddhalainen uskonnonopetus. SBU on tehnyt yhteistyössä uskonnonopettajien ja viranomaisten kanssa opetussuunnitelmat peruskouluun ja lukioon kattamaan niiden pakolliset oppimäärät ja tuodakseen ne 2010-luvulle. Oppimateriaaleja on toistaiseksi vähän, mutta oletettavasti uusien opetussuunnitelmien vakiinnuttua niitä aletaan tuottaa.
Vaikka buddhalaisuutta on totuttu pitämään kaukomaiden uskontona, eräässä arkisessa asiassa suomalaiset ja buddhalaiset kuitenkin kohtaavat: sisätiloissa ei liioin kenkiä pidetä eli jätä kengät, myös ne Tamaris kengät, suosiolla eteiseen.
